Oikeastaan mikään ei suuremmin yllätä. Oisin kuvitellutkin, että näin tulee tapahtumaan, koska kaikki siirtyy pikkuhiljaa verkkoo. Itsekkin hyvin nuorena tutustuin internetin ihmeelliseen maailmaan, vanhan kunnon modeemin kautta. Samalla aloin pelailla erilaisia pelejä verkossa. Kun katsoo pieniä lapsia (0-3 vuotiaita), niin nekin osaavat jo omalla tavallaan käyttää erilaisia vempaimia ja nettiä. Vaikka aivot eivät ole kehittynyt lähellekkään sille tasolle, mutta silti kaikki vaikuttaa olevan hyvin loogista heille. Uskon myös samalla, että esimerkiksi Ipad kehittäjät ovat suunnitelleet Ipadin pikku lapsille helposti ymmärrettäväksi...
Toki digiosaaminen jossain vaiheessa varmaankin kuuluu kansalaistaitoihin. Lapset seuraavat aikuisten mallia, joten erilaisia härpäkkeitä räplätään kaiken aikaa. Vaikka suhtaudutkin asiaan positiivisesti, mitä riskejä siihen mielestäsi sisältyy?
VastaaPoistaNo tulee mieleen sellainen ikävä asia kuin pedofilia. Lapsiin sekaantujien mahdollisten uhrien määrät kasvavat joka päivä, sillä pikkuhiljaa kaikki lapset on netissä :/. Tietysti samalla se, että maailmassa on paljon muitakin juttuja kuin internetissä roikkuminen.
VastaaPoista