torstai 1. toukokuuta 2014

Itsearviointi

Olen yrittänyt tehdä kaiken ajallaan, mutta valitettavasti joissakin tehtävissä olen epäonnistunut siinä. Pistän joitakin asoita duunin piikkiin, mutta kaikki siihen ei tietysti voi laittaa. Kurssin alussa olin enemmän aktiivinen ja tein selvästi enemmän kurssihommia. Loppua kohden vauhti pikkasen hiipui pois, mutta onneksi saan kaikki tehtävät valmiiksi, pikkasen myöhässä kylläkin.

Olen mielestäni suoriutunut tehtävistä melko hyvin, eikä suurempia vaikeuksia ollut. Essee tehtävä oli pahin ja kaikki kirjat olivat jo loppuneet kirjastoista, mikä hankaloitti sen kirjoittamista. Esseeni olisi voinut olla parempi kaikin tavoin, mutta olen tyytyväinen, että sain sen kuitenkin tehtyä.

Rehellinen arvosana itselleni on 3.

2 kommenttia:

  1. Mikä oli mielestäsi tärkein tai merkittävin oppimasi asia tällä kurssilla?

    VastaaPoista
  2. Ehkäpä se, miten käyttää blogia ja kirjoittaa tekstiä sinne. Ymmärsin samalla kuinka monta henkilöä samanaikaisesti voi blogilla tavoittaa. Eli jos haluan jatkossa jakaa mielipiteeni kaikille ja kunnolla niin blogin kautta se on hyvin mahdollista.

    VastaaPoista